jdsports-search-image
jdsports-hamburger-image
featured-image

Viihde | 8.3.2019

10+1 suomalaista supernaista

Hyvää naistenpäivää! Tänään juhlitaan maailman kaikkia naisia ja heidän saavutuksiaan. Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi listasimme JD:n Suomen 11 supernaista, joiden uskomattomat urat ovat taanneet heille paikan listaltamme.

Suomen suosituin Sanni

Sanni Kurkisuo, tuttavallisemmin Sanni, on ponnistanut Sibelius-lukiosta Suomen kuunnelluimmaksi naisartistiksi, ja on pitänyt titteliä hallussaan vuodesta 2016 lähtien. Sanni on laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä, joka tuli ensimmäisen kerran julkisuuteen Miss Farkku-Suomi -elokuvassa, näytellessään Pikeä, joka valitaan Miss Farkku-Suomeksi. Elokuvan jälkeen Sanni on keskittynyt laulamiseen, ja hänen viimeisin albuminsa Sanni (2016) ylitti platinarajan jo ennen julkaisua.

Sannin uralle mahtuu 11 Emma-ehdokkuutta ja yhteensä 3 Emmaa. Suuren kansan tietoisuuteen Sanni tuli viimeistään osallistuttuaan Vain elämää -tv-sarjaan. Sittemmin Sanni on päässyt esiintymään muun muassa loppuunmyydyllä Hartwall-areenalla.

Alma − Idolsista maailmanmaineeseen

Idolsista kansainväliseen suosioon noussut Alma-Sofia Miettinen, eli Alma, tunnetaan neonkeltaisista hiuksistaan myös Suomen ulkopuolella. Alma on laulaja ja lauluntekijä, jonka matka kansainvälisten tähtien joukkoon sai alkunsa Suomen Idolsin seitsemännellä tuotantokaudella. Vaikka Alma ei yltänytkään semifinaaliin asti, Idols siivitti hänen uraansa ja hän pääsi tuomarina toimineen Sini Sabotagen tuplaajaksi.

Vuonna 2014, Alma solmi ensimmäisen oman levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa, ja kaksi vuotta myöhemmin hän teki maailmanlaajuinen sopimuksen Universal Musicin kanssa. Urallaan Alma on tähän mennessä saanut seitsemän Emma-ehdokkuutta ja kaksi Emmaa sekä kaksi vienti-Emmaa. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Suomi-palkinto. Samana vuonna hän nappasi myös MTV European Music Awardsin Suomen kategorian voiton. Tällä hetkellä työn alla on esikoisalbumi, jonka on määrä ilmestyä tänä vuonna.

Alma Miettinen

Lähde: @cyberalma

Sofi Oksanen tekee historiasta henkilökohtaista

Sofi Oksanen tunnetaan ennen kaikkea huikeaa menestystä saavuttaneen Puhdistus-näytelmän ja -romaanin luojana. Oksasen Puhdistus on palkittu muun muassa Finlandia-palkinnolla (2008), Runeberg-palkinnolla (2009) ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla (2010).

Sofi Oksanen on goottialakulttuuria edustava suomalainen kirjailija ja näytelmäkirjailija, joka käsittelee historian tapahtumia naispäähenkilöiden kautta, yhdistäen konkreettisen elämänkokemuksen historian tapahtumiin, mikä tuo historian lähelle.

Krista Kosonen − suomalaisten näyttelijöiden kärkikaartia

Maailmallakin suosiota niittänyt Krista Kosonen on ollut tuttu kasvo tv:ssä ja teatterilavoilla jo hyvän aikaa. Vuonna 2002 alkanut tv-ura lähti käyntiin, kun Krista esiintyi Hurja joukko -minisarjassa. Sen jälkeen rooleja on ollut niin elokuvissa kuin sarjoissakin: Kristan ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 2006 Jadesoturissa. Suuren kansan suosioon Kristan nosti vuonna 2010 alkanut Putous-sarja, josta hänet muistetaan sketsihahmo Raisa Reikänaamana.

Putouksen jälkeen Krista on tehnyt suurempia rooleja elokuvissa, kuten Miami, Kätilö ja Sofi Oksasen Puhdistus. Suoritus Miamissa (2017) ja Kätilössä (2016) toi parhaan naispääosan Jussi-palkinnon. Krista Kosonen on saanut myös kansainvälistä huomiota näyteltyään yhdysvaltalaisessa Blade Runner 2049 -elokuvassa ja tänä vuonna ilmestyvässä Beforeigners-sarjassa.

paras naispääosa krista kosonen

Kuvat: @veikkokahkonen ja @oliviamalone
Lähde: @krista_kosonen

Tarja Halonen − valtionpäänainen

Tarja Halonen on yltänyt politiikan saralla pidemmälle kuin kukaan suomalaisnainen: hän on Suomen ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa naispresidentti. Halonen opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa, minkä jälkeen hänestä tuli Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n lakimies − siis -nainen. Hän liittyi SDP:n riveihin vuonna 1971, ja hänen poliittinen uransa alkoi kolme vuotta myöhemmin, kun hänet valittiin silloisen pääministerin Kalevi Sorsan eduskuntasihteeriksi.

Halonen pyrki ja pääsi ensimmäisen kerran kansanedustajaksi vuonna 1979, jonka jälkeen hänet valittiin viidelle jatkokaudelle. Kansanedustajuus päättyi vuonna 2000, kun hänet äänestettiin Suomen tasavallan presidentiksi. Hän oli istuvana presidenttinä kaksi kautta vuoteen 2012 saakka.

Eva Wahlström − kehässä kuin kotonaan

Ammattilaisnyrkkeilijä Eva Wahlström on lajissaan Suomen menestynein nainen. Nyrkkeilyllä on pitkät perinteet vain miesten lajina, mutta naisten Euroopan-mestaruuskilpailut saatiin järjestettyä vasta vuonna 2001. Eva ei mitellyt vielä ensimmäisestä EM-tittelistä, mutta voitti hopeaa jo vuosina 2004 ja 2005, silloin vielä amatöörinä.

Ammattilaisuran Eva aloitti vuonna 2010 ja saavutti WBC-liiton maailmanmestaruuden ensimmäisen kerran vuonna 2015, jonka jälkeen hän on puolustanut titteliään voitokkaasti. Kymmenkertainen Suomen mestari ja nelinkertainen Pohjoismaiden mestari palkittiin vuonna 2018 Suome urheilugaalassa Uno-palkinnolla, joka jaetaan vuoden esikuvalle.

Eva Wahlström

Lähde: @eva_wahlstrom

Anne kukkohovi − mallista mainostoimistoon ja yrittäjäksi

Entinen malli Anne Kukkohovi tuli tunnetuksi vuosina 1990−1998 niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mallin uran jälkeen Anne toimi taiteellisena johtajana useammassa mainostoimistossa ennen kuin perusti oman yrityksensä Supersuper Oy:n, joka tarjoaa luovan suunnittelun asiantuntijapalveluja useille eri aloille.

Anne Kukkohovi on tuttu kasvo myös tv:stä, sillä hän toimi juontajana Sinun unelmiesi tähden -sarjassa 90-luvun puolivälissä. Hänet nähtiin myös vuosina 2008−2012 sarjassa Suomen huippumalli haussa. Hänen viimeisimpiin juontotehtäviinsä kuuluu Koko Suomi leipoo -sarja.

Jutta Larm − Yrittäjä isolla Y:llä

Jutta Larm (entinen Gustafsberg) on nainen, jolta eivät ideat lopu. Yrittäjyys on Jutalla veressä, ja hän kokeili yrittäjyyttä ensimmäisen kerran teini-ikäisenä saatuaan pehmiskoneen kesäksi. Pehmisinnostuksen myötä Jutta alkoi Spice Ice -franchiseyrittäjäksi työskennellessään samaan aikaan poliisina. Jutan muita ammatteja ovat personal trainer, seksuaaliterapeutti, fitness-urheilija ja luennoitsija.

Fitness-kisoihin valmistautumisen ohessa Jutta kirjoitti blogia, josta tuli niin suosittu, että siitä kehittyi verkkovalmennuspalvelu FitFarm, josta tuli nopeasti yksi Suomen menestyvimmistä yrityksistä. Hyvinvointiyrittäjyys on tuonut mukanaan myös kirjaprojekteja ja tv-ohjelmia, kuten Jutta ja superdieetit, Jutta ja puolen vuoden superdieetit sekä Jutta ja huikeat häädieetit. Jutan iloisuuden ja yrittävän asenteen ansiosta hänet palkittiin vuoden positiivisimpana tamperelaisena vuonna 2014.

Jutta Larm, ent. Jutta Gustafsberg

Lähde: @jutta_gustafsberg

Tove Jansson − monilahjakkuus, joka loi Muumit

Muumien luojana tunnettu Tove Jansson oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija, joka on edelleen yksi Suomen tunnetuimpia ja luetuimpia kirjailijoita. Tove on myös Suomen käännetyin kirjailija, sillä hänen teoksiaan on käännetty 45 kielelle.

Tove Janssonin taiteelliseen uraan mahtui myös paljon palkintoja ja muita kunnianosoituksia. Ensimmäisen Suomen taideyhdistyksen myöntämän dukaattipalkinnon hän sai jo vuonna 1938, valtion kirjallisuuspalkinnon 1963 ja Hans Christian Andersen -palkinnon 1966. Myöhemmin urallaan Tove palkittiin myös muun muassa Pro-Finlandialla, Topelius-palkinnolla, Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatulla ja Taiteen Suomi -palkinnolla. Tove oli myös Åbo Akademin kunnia professori ja sai professorin arvon vuonna 1995.

Tia-Maria “Tinze” Sokka

Uusia tuulia Suomen supernaisten joukkoon tuo Tia-Maria Sokka, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Tinze. Tia-Maria on suomalainen twerkkauksen pioneeri ja Suomen mestari, sekä Suomen ensimmäisen twerk-koulun perustaja.

On pitkälti Tia-Marian ansiota, että twerk nähdään Suomessa tanssilajina alkuaikojen ennakkoluuloista huolimatta. Twerk with Tinze ja Tinze Twerk Studio ovat innostaneet naisia kokeilemaan hauskaa ja hikoiluttavaa lajia, ja nostaneet sen suureen suosioon.

tia-maria sokka eli Tinze

Kuva: @thirdpointphotography
Lähde: @tiamariasokka

Marja-Liisa Kirvesniemi − naisurheilija vailla vertaa

Marja-Liisa Kirvesniemi on entinen hiihtäjä ja kolminkertainen olympiavoittaja sekä viidentoista arvokisamitalin haltija, mikä tekee hänestä kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisen naisurheilijan. Marja-Liisan hiihtoharrastus alkoi jo hänen ollessa 8-vuotias ja Olympialaisiin hän osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1971, 21-vuotiaana.

Uran alkupuolen vaisun menestyksen myötä hän sai lisänimen “ikuinen epäonnistuja”, joka kuitenkin painui unohduksiin, kun onnistumisia alkoi tulla. Marja-Liisa voitti kultaa hiihdon maailmancupissa vuonna 1983 ensimmäisenä suomalaisena hiihtäjänä. Vuotta myöhemmin Sarajevon olympialaisissa hän voitti olympiakultaa kaikilla kolmella henkilökohtaisella matkalla ja pronssia viestissä. MM- ja olympiamitaleja kertyi aina vuoden 1994 Lillehammerin olympialaisten loppuun, jolloin Marja-Liisa päätti uransa ja keskittyi perheeseen sekä hiihtäjämiehensä Harri Kirvesniemen uran tukemiseen.

Kuka on sinun elämäsi supernainen?

Meillä jokaisella on oma supernaisemme, ja heitä juhlistaaksemme, järjestämme kilpailun Instagramissa. Tägää elämäsi supernainen ja voit voittaa hänelle kivan palkinnon. Tsekkaa kilpailu JD:n Instagramista!

Enemmän tämän kaltaisia kirjoituksia

Viihde | 16.9.2022

Nike 50 vuotta

Seuraava kirjoitus